Voi kun oli hyvää ja kirpeää. Siis raparperi. Käänsin tänään
takapihalta pottumaan ja lähtiessäni nappasin mukaan muutaman
raparperin varren, sillä puska oli kasvanut aikamoiseksi jo.
Iltapalalle leivoin jälkkäriksi piirakkaa ja maku on ihan erilainen
kuin talvella pakkasteessa olleista raparperistä tehty piirakka.
Mutta olihan melkoinen työ saada pottumaa käännettyä
ennen kuin sinne potut laittaa. Ennen kuin aloin hommaan, niin kävin
Veetin kanssa lenkillä, jotta se olisi hieman väsyneempi eikä olisi
niin kiinnostunut minun työrupeamastani, mutta mönkään meni arvailu.
Pennussa oli niin paljon virtaa että multa senkun pöllysi vain kun
poika pisti vauhtia jalkoihin. Vaikka pottumaamme onkin naapurin rajan
tuntumassa, eikä siinä ole enää minkäänlaista aitaa, niin eipä
Veeti kuitenkaan mennyt naapurin pihalle, vaikka revittelikin pää
viidentenä jalkana menemään. On pentu jotain oppinut jo, toivottavasti.
Talikon piikkejä Veeti ei osannut varoa, vaan aina kun nostin multaa
ylöspäin talikolla niin eikös paikalla ollut myös pennun turpakin. Piti
ihan komentaa pois ettei vahingossa osu piikit pentua päähän, kun
se piti niin lähelle tunkea. Uteliaisuus tekee uhkarohkeaksi. Syviä
kuoppiakin syntyi jotenkin kummassa maahan. Ajattelin että mehän
voisimme olla tehokaksikko. Ensin Veeti kaivaa kuopan ja mie tulen
perästä pottujen kanssa ja peitän kuopat. Tosin suorista perunariveistä
ei tarvitsisi uneksiakaan ja potut saattaisivat olla välillä niin
syvällä, että aikaa kuluisi ennen kuin maan päälle ilmestyisi
minkäänlaista versoa. Hyvä puoli asiassa oli, että multa ei ollut
märkää, vaan sen verran kuivaa että lähti pois koiran päältä
harjaamalla. märkää jos olisi ollut niin se olisikin tiennyt pesulle
lähtöä.
Tuolla se tyytyväisenä nyt nukkuu ja
taitaa nähdä unta pottumaan kääntämisestä, kun uinaktelee välillä ja
jalat liikkuu unissaan.
Siskolle kerronkin
sähköpostin kautta Ruotsiin tänään, että Veetistä tulee ensi
maanantaina koululainen, sillä ilmoitin sekä pennun että itseni
pennuille ja nuorille koirille tarkoitettuun peruskoulutuskurssille.
Kokoontumisia on kuulema 8 kipaletta, mutta päätyö tehdään kotona
tekemällä kotiläksyjä. Veeti ei voi tulla mukaan kahteen ensimmäiseen
kertaan, koska rokotukset pitää olla kohdillaan, ja meillä on meno
rokotuksiin juuri hieman myöhemmin kuin kurssi alkaa, mutta ei
haitannut kuulema. Jotkut pienten pentujen omistajat kuulema toimivat
näin, kun pentu on vielä liian pieni eikä rokotuksia ole. Siinä
painottuukin juuri se että kotona tehdään paljon hommia koulutuksen
suhteen. Haaveena olisi että joskus olisimme Veetin kanssa yhdessä
agility-radalla, sillä lähin rata meidän kodista sijaitsee melkein
kivenheiton päässä. Pitää vaan alkaa ottaa asiasta selvää, siitähän se
lähtee. Mutta ensin meidän tulee selviytyä yhdessä tästä ensimmäisestä
kurssista.
Tytötkin olivat koko päivän ulkona ja
pääsivät vihdoin harrastamaan harrasta kesätouhua, jota ovat
odotelleet. Ja minäkin saan varautua että lasikuppeja on valmiina
odottelemassa. Eli kukkien keräily. Noora toi kaksi kimppua kukkia, ja
ennen kuin antoi ne minulle niin kysyi ensin että mistä äiti pitäisi
kaikista eniten. Tarjosin vaihtoehdoksi ensimmäisellä kerralla että
pusua poskelle, mutta kukkakimppu oli kuulema oikea vastaus ja toisella
kerralla tarjosin vastaukseksi karkkipussia, mutta mönkään meni. Sain
kuitenkin kauniin kukkakimpun. Idakin toi kukkia, mutta päätimme
laittaa ne terassin pöydälle ulos, koska isukin nenä saattaa muuten
sanoa muutaman niiskutuksen.
Isukkikin lähti
tänään illasta yövuoroon töihin. Mutta ei sen tarvi käydä kuin yksi yö
kun alkaa jo normaalit neljän päivän vapaat. Tähän päivään mennessä se
on ollut saikkulomalla, kun meni niskat jumiin ettei pää liikkunut
minnekkään päin. Viisi päivää antoivat saikkua ja samalla iskivät pari
piikkiä takapuoleen, ja sekös tyttöjä nauratti. Pitäisi kuulema alkaa
tutkimaan mistä tämmöinen johtuu että niskat menevät jumiin parissa
sekunnissa, koska sitä vaivaa on aika useasti. Olen sanonut itsekin
monta kertaa, että menisi lääkäriin tutkituttamaan missä vika on, mutta
miehet tuntien ja ainakin tuon oman ukkopuolen tuntien lääkäriinhän ei
lähdetä vasta kun on tosi kyseessä. Sanonkin aina sitten että minulle
on turha tulla valittamaan, jos ei käy tutkituttamassa.
Ja vain, kello tikittää näemmä taas vaikka kuinka
paljon, joten taitaa olla nukkumaan menon aika. Nyt saakin nukkua
leveästi, kun ei ole tuota toista osapuolta sängyn toisella laidalla.
torstai, 1. kesäkuu 2006
Kommentit