Voi kun oli hyvää ja kirpeää. Siis raparperi. Käänsin tänään takapihalta pottumaan ja lähtiessäni nappasin mukaan muutaman raparperin varren, sillä puska oli kasvanut aikamoiseksi jo. Iltapalalle leivoin jälkkäriksi piirakkaa ja maku on ihan erilainen kuin talvella pakkasteessa olleista raparperistä tehty piirakka.
    Mutta olihan melkoinen työ saada pottumaa käännettyä ennen kuin sinne potut laittaa. Ennen kuin aloin hommaan, niin kävin Veetin kanssa lenkillä, jotta se olisi hieman väsyneempi eikä olisi niin kiinnostunut minun työrupeamastani, mutta mönkään meni arvailu. Pennussa oli niin paljon virtaa että multa senkun pöllysi vain kun poika pisti vauhtia jalkoihin. Vaikka pottumaamme onkin naapurin rajan tuntumassa, eikä siinä ole enää minkäänlaista aitaa, niin eipä  Veeti kuitenkaan mennyt naapurin pihalle, vaikka revittelikin pää viidentenä jalkana menemään. On pentu jotain oppinut jo, toivottavasti. Talikon piikkejä Veeti ei osannut varoa, vaan aina kun nostin multaa ylöspäin talikolla niin eikös paikalla ollut myös pennun turpakin. Piti ihan komentaa pois  ettei vahingossa osu piikit pentua päähän, kun se piti niin lähelle tunkea. Uteliaisuus tekee uhkarohkeaksi. Syviä kuoppiakin syntyi jotenkin kummassa maahan.  Ajattelin että mehän voisimme olla tehokaksikko. Ensin Veeti kaivaa kuopan ja mie tulen perästä pottujen kanssa ja peitän kuopat. Tosin suorista perunariveistä ei tarvitsisi uneksiakaan ja potut saattaisivat olla välillä niin syvällä, että aikaa kuluisi ennen kuin maan päälle ilmestyisi minkäänlaista versoa. Hyvä puoli asiassa oli, että multa ei ollut märkää, vaan sen verran kuivaa että lähti pois koiran päältä harjaamalla. märkää jos olisi ollut niin se olisikin tiennyt pesulle lähtöä.
    Tuolla se tyytyväisenä nyt nukkuu ja taitaa nähdä unta pottumaan kääntämisestä, kun uinaktelee välillä ja jalat liikkuu unissaan.
    Siskolle kerronkin sähköpostin kautta Ruotsiin tänään, että Veetistä tulee ensi maanantaina koululainen, sillä ilmoitin sekä pennun että itseni pennuille ja nuorille koirille tarkoitettuun peruskoulutuskurssille. Kokoontumisia on kuulema 8 kipaletta, mutta päätyö tehdään kotona tekemällä kotiläksyjä. Veeti ei voi tulla mukaan kahteen ensimmäiseen kertaan, koska rokotukset pitää olla kohdillaan, ja meillä on meno rokotuksiin juuri hieman myöhemmin kuin kurssi alkaa, mutta ei haitannut kuulema. Jotkut pienten pentujen omistajat kuulema toimivat näin, kun pentu on vielä liian pieni eikä rokotuksia ole. Siinä painottuukin juuri se että kotona tehdään paljon hommia koulutuksen suhteen. Haaveena olisi että joskus olisimme Veetin kanssa yhdessä agility-radalla, sillä lähin rata meidän kodista sijaitsee melkein kivenheiton päässä. Pitää vaan alkaa ottaa asiasta selvää, siitähän se lähtee. Mutta ensin meidän tulee selviytyä yhdessä tästä ensimmäisestä kurssista.
    Tytötkin olivat koko päivän ulkona ja pääsivät vihdoin harrastamaan harrasta kesätouhua, jota ovat odotelleet. Ja minäkin saan varautua että lasikuppeja on valmiina odottelemassa. Eli kukkien keräily. Noora toi kaksi kimppua kukkia, ja ennen kuin antoi ne minulle niin kysyi ensin että mistä äiti pitäisi kaikista eniten. Tarjosin vaihtoehdoksi ensimmäisellä kerralla että pusua poskelle, mutta kukkakimppu oli kuulema oikea vastaus ja toisella kerralla tarjosin vastaukseksi karkkipussia, mutta mönkään meni. Sain kuitenkin kauniin kukkakimpun. Idakin toi kukkia, mutta päätimme laittaa ne terassin pöydälle ulos, koska isukin nenä saattaa muuten sanoa muutaman niiskutuksen.
    Isukkikin lähti tänään illasta yövuoroon töihin. Mutta ei sen tarvi käydä kuin yksi yö kun alkaa jo normaalit neljän päivän vapaat. Tähän päivään mennessä se on ollut saikkulomalla, kun meni niskat jumiin ettei pää liikkunut minnekkään päin. Viisi päivää antoivat saikkua ja samalla iskivät pari piikkiä takapuoleen, ja sekös tyttöjä nauratti. Pitäisi kuulema alkaa tutkimaan mistä tämmöinen johtuu että niskat menevät jumiin parissa sekunnissa, koska sitä vaivaa on aika useasti. Olen sanonut itsekin monta kertaa, että menisi lääkäriin tutkituttamaan missä vika on, mutta miehet tuntien ja ainakin tuon oman ukkopuolen tuntien lääkäriinhän ei lähdetä vasta kun on tosi kyseessä. Sanonkin aina sitten että minulle on turha tulla valittamaan, jos ei käy tutkituttamassa.
    Ja vain, kello tikittää näemmä taas vaikka kuinka paljon, joten taitaa olla nukkumaan menon aika. Nyt saakin nukkua leveästi, kun ei ole tuota toista osapuolta sängyn toisella laidalla.