Tänään jatkui siivous.... sain vihdoin ja viimein kuukausien viivyttelyn jälkeen järjesteltyä takahuoneen, joka olikin melkoisen kaaoksen vallassa. Nyt siellä on sitten paikat kunnossa, imuroitu ja uudet verhotkin vaihdettu. Kiitos siittä isosiskolle, jolta verhot sain Tanjan tehdessä muuttosiivousta.
Mikan kanssa ideoitiin illalla, että laittaisimme takahuoneeseen tyttöjen tietokoneen, joka tosin siellä onkin jo eilisen siivouksen jäljiltä. Eilen en tosin ajatellut että sitä takahuoneessa käytettäisiin. Siellä saisi sitten tytöt rauhalla joko kahdestaan tai ihan yksinään touhuta. Nykyään kun on paljon kuulunut etteivät kuulema saa olla missään yksin ja rauhassa. Noora varsinkin, taitaa olla hieman uhma-aikaa. Tosihan on että välillä täytyy antaa ollakin ihan omissa oloissaan. Tarviihan sitä omaa aikaa itsekin, niin miksei myös lapsetkin. Joten nyt olisi hyvä paikkakin sille. tietokone siellä on tosin vain kesäajan lämmityksen takia.
    Tänään oli myös koulutuspäivä. Lähdimme Veetin kanssa kahdestaan Mikan ollessa iltavuorossa. Päivällä tuntui, että en halua lähteä, sillä kaikki harjoitukset mitä teimme Veetiskän kanssa menivät mönkään. Kummallakin tuntui olevan huono päivä, mutta kun jätimme kouluttamisen poissa ja leikimme sekä makoilimme yhdessä lattialla, niin mieli muuttui. Joten lähdimme ja hyvä niin sillä olisimme jääneet paitsi kaikesta kivasta. Tänään oli nimittäin aktivointi -kerta, jolloin kaikki olimme koko ajan koirien kanssa kiertäen tehtävärasteja. Tässä muutamia:
¤ Lyhtypylvään kiertäminen (koira kiertää, ei ihminen kuten normaalisti)
¤ Rinteessä istuminen alas- ja ylöspäin
¤ Peukku -tehtävä, jolloin koiran koskettaessa peukaloa, se saa makupalan
¤ Vannerenkaan läpimeno sekä sisään- että ulosmeno
¤ Puomin yli hyppääminen
¤ Pusun antaminen (kaikista paras)
¤ Kivelle kiipeäminen, siellä istuminen ja maahan meno sekä kiveltä alastulo
¤ Kahdeksikko, jolloin koira kiertää ihmisen jalkojen välistä
Ihan kivaa oli, ja Veetistä tuntui muutenkin olevan kivaa, kun oli muitakin koiria ympärillä. Varsinkin Edi, jonka kanssa Veetiskä innostui leikkimään ja jopa itse kutsui leikkiin. Kotimatkalla kaveri oli väsy, niin kuin edelliselläkin kerralla ja makasi takana jalkotilassa koko matkan.
    Mökiltä tuli hieman rusullisia kuulumisia. Nooralla oli tullut koti-ikävä ja halusi kotia. Halusi kuitenkin katsoa huomiseen saakka, kun sanoin että jos tulen illasta hakemaan sitä on sitten myös lähdettävä eikä enää jäädä. Turhaan en ajele myöhäällä edestakaisin. Sovimme katsoa tilannetta huomenna uudestaan ja jos ikävä vielä painaa niin äiskä hakee kotia.