Onneksi ilma oli aurinkoinen, sillä puolenpäivän maissa lähdimme koko poppoo koiraa myöten Nerkoolle satuilemaan. Törmäsimme paikan päällä myös Mia-kummiin, Millaan ja Mikeenkin. Aluksi kuuntelimme Pentti Rasinkankaan ja Ohilyönti orkestelin konserttia. Loppuajan kiertelimme eri tehtävä pisteitä. Partiolaisilla oli tornin rakentamista laatikoista, Satulinna; missä piti ottaa kolosta jokin esine ja miettiä mihin satuun se liittyisi ja Nahkurinpaja, missä tyttöjen kanssa tehtiin nahkakäsikorut joihin saatiin painettua omat nimet. Ida kävi myös ajelemassa polkuautoilla, Noora ei enää jaksanut. Lastun pisteessä tytöt askartelivat itselleen pajunoksista ja naruista viuhkat. Ennen lähtöä pääsivät vielä poneilla ratsastamaan ja silittelemään Mister-possua, joka kaipaili uutta kotia.
Päivä meni muutenkin autolla ajellessa edestakasin, sillä pyörähdimme myös Perämaassa tervehtimässä Satua, Väkää, Jonia ja Amia. Veeti alkaa jo pikku hiljaa tympääntymään autolla hurruutteluun, joten ilta istuttiin Jaanan ja Simon luona. Grillasimme ja naatiskelimme.