Tänään oli sitten se päivä jolloin Lapinlahden reissaajat lähtivät kotimatkalle. Kotosalla minä aloin aamusta siistimään Idan huoneen ikkunaruutua maalista, jotta saisin laitettua verhot ennen kuin huoneen asukki saapuu kotia. Tosin skrapa oli tylsistynyt remontin aikana, joten kävimme Veetin kanssa Tamppiksella ostoksilla. Urakkatyönä en puhdistusta pitänyt, vaan välillä kävimme myös lenkillä moikkaamassa Torrontiellä maalaripukeista ukkia. Ukilta sain nettiosoitteen minkä kautta pääsin illalla tutkimaan Ruotsia sateliittikuvan kautta ja vierailin Södertäljessä. Suurimmasta kuvakoosta näkyi talot joissa Satun poppoo asuu.

125387.jpg
Ikkunaluukkuja vailla valmis...

    Viiden maita tulimme kotosalle  ja välitiedotusten mukaan reissaajat olivat silloin ohittaneet jo Iin. Eli ei muuta kuin ruokaa tekemään... sitä kun ei ole tehnyt pariin päivään ihan hellan ääressä kun yksin on oleskellut. Yllätykseksi leivoin tytöille mustikkapiirakankin. Pakkasessa kun on vielä edellis kesän marjoja, jotka pitäisi saada käytettyä pois ennen uusien poiminta-aikaa.
    Voi sitä hännän heilutusta kun Veeti huomasi Mika, Idan ja Nooran tulleen kotiin. Ei reppana tiennyt missä päin olisi ja mihin menisi. Äiskä oli mielissään kun leikittäjiä oli nyt muitakin kotona :)  Keittlön lattialle majoitautuivat kaikki rapsuttelemaan ja illalla oli sohvakarkelot kun kaikki katselivat tv:tä ja Veetiskä haluasi myös oman osuuden huomiosta. Koiruliini oli kuulema parin päivän aikana kasvanut, minähän sitä en huomaa kun koko ajan olen nähnyt koiran vieressäni... sanan mukaisesti koko ajan. :)

125383.jpg
Raps-raps joka suunnalta

    Reissu on aina mukava päättää saunaan ja niin tehtiin tänä iltanakin. Matkapölyt karisteltuna oli reissaajienkin mukava laittaa omiin sänkyihin nukkumaan. Ida varsinkin tuumasi että on mukava nukkua omassa sängyssä, kun ei ole saanut siihen köllähtää siihen vieraittenkaan aikana.