Niin se vaan on... ensin olet mattoja pesemässä pihalla, seuraavana olet terveyskeskuksessa lääkärin tutkittavana ja kolmantena makaat leikkaussalissa nukutettuna. Mutta nyt ollaan taas kotosalla mutta potilaana kuitenkin.
Eli kaikki alkoi keskiviikkona kun olin mattoja pesemässä. Mahaa alkoi kipristellä ja kipu kohdistui oikealle puolelle alavatsaan. Sängyssä pötkötellessä alkoi myös oksettamaan, joten sankolle oli käyttöä. Mika epäili heti umpisuolen tulehdusta ja luki netistä oirekuvauksia, jotka täsmäsivät meikäläisen oireisiin. Minun ihka oma lääkäri =) No ei muuta kuin soitto terveyskeskukseen ja saatiin aika varttitunnin sisällä. Harvinaista, että niin nopeasti. Normaalisti saisi odotella monta tuntia. Olotila oli siihen mennessä jo aika hirveä, tk:ssa meinasi jalat mennä alta ja tukijoita tarvi kävelyssä. Minua aikasemmin oli lääkärille menoa odottelemassa naishenkilö, joka sanoi hoitajalle, että hän voi odottaa vielä ja että ottaisivat minut ensin sisälle kun olin niin huonovoitinen. Minä en kiputilassani tajunnut edes kiittää tätä kyseistä henkilöä, mutta onneksi Mika herrasmiehenä kiittää. Tk:ssa lääkäri antoi lähetteen suoraan Länsi-Pohjan keskussairaalaan Kemiin umpisuoli-epäiltynä. Ja niin sitä sitten mentiin taas.
Kemin kaupungin tiet olivat sen verran kuhmuroisia, että automatka oli kivulias. Naureskelin että teen kaupungille valituksen teiden kunnosta =)  Kunhan sairaalalle päästiin alkoi muutaman tunnin odottelu. Siinä ajassa kävi hoitajia ottamassa pissa- ja verinäytteitä, lääkäriharjoittelija tutkimassa ja kaksi kirurgia tutkimassa tilannetta, kunnes tultiin ilmoittamaan että päätös on tehty ja leikkaussali valmistautuu.  Kahdeksan aikaan illalla minua lähdettiin sitten viemään toiseen kerrokseen ja Mika lähti samalla kotosalle päästämään mummin lastenhoitajan virasta.
Leikkaussalissa nukutusaineen saannin jälkeen seuraava muistikuva on kun aukaisen silmät ja ympärilläni on kaksi hoitajaa, joilta pyysin puhelinta soittaakseni kotia että leikkaus on ohi. Mutta hoitaja soitti itse ja ilmoitti Mikalle että olen niin pökkyrässä etten pysty vielä puhumaan puhelimeen. Sen verran olin tajuissani ollut, että olin osannut luetella oikean puhelinnumeron mihin soittavat. Yö meni pikku torkkujen parissa ja hoitajien vähän väliä käydessä tarkkailemassa vointiani. Eivät olleet vieneet minua heräämöön ollenkaan vaan suoraan leikkaussalista vuodeosastolle.
Eilinen päivä meni todella hitaasti. Tuntui että kello ei kävele eteenpäin ollenkaan. Mika ja tytöt kävivät kahteen otteeseen vierailulla. Vaikka liikkuminen olikin hankalaa, niin kävimme kuitenkin kanttiinissa ja ulkona happihyppelyllä. Tosin ei hypeltä vaan istuskeltiin =) maha oli kipuläkkeistä sen verran sekaisin ettei ruoka pysynyt sisällä, vaan oksentelin pitkin päivää, kunnes illaksi laittoivat tiputukseen uudestaan. Mika ja tytöt toivat tavaroita minulle kotoa ja tuliaisiksi suklaata sekä karkkipussin mutta kun en voinut niitä syödä saivat Ida ja Noora herkutella vierailun aikana ja viedä loput kotia.Noora oli kaupassa ollessaan aikonut tuoda äitille siipertiä tuliaiseksi, koska äiti kuulema tykkää siittä. Ei olisi varmaan lääkäri antanut juoda siiperttiä sairaalassa. Idan mielestä näytin ihan pinkkipossulta sairaalan vaatteissa.

147955.jpg

Illalla törmäsin tuttuun hoitajaan. Miia-niminen hoitaja oli tuttujani yläaste ajoilta ja tuntui muistavan hänkin minut. Illalla sain tosi kirveltelevän kipupiikin, jonka avulla sain nukuttua yön todella hyvin. Muutaman kerran käväisin hereillä.

Tänä aamuna oli jo paljon parempi olotila ja aamupuurokin pysyi sisällä, eikä yhtään oksettanut. Iloinen uutinen oli kun leikkauksen suorittanut kirurgi kävi tutkimassa ja antoi luvan lähteä kotia. Jippiiiiii!!! Soitin samantien Mikalle että tulevat kahdeltatoista hakemaan. Sitten alkoikin odottelu....
No nyt ollaan sitten kotosalla ja sänky on kovassa käytössä. Olen vielä potilaana, joten en saa paljoa touhuta kotiaskareita. Mika on huushollarin roolissa nyt sitten jonkun aikaa. Sopivasti Mikalla sattui vielä  neljän päivän vapaapäivät kohdalleen. =)