Noora eräänä päivänä kysyi voisimmeko joskus käydä retkellä tutkimassa kuinka syksy on edistynyt ja paistamassa vaikka makkaraa nuotiolla. No eilen kotia tultuani ja siivoillessani, jota en kyllä ollut suunnitellut yhtään tekeväni, mutta kun sohvalle istahdin ja pölyhiukkaset hyökkäsivät kimppuuni, alkoi meidän huushollissa imuri ja luutu heilua... ASIAAN!... eli eilen siivoillessani aloin miettimään retkeä ja päätin soittaa ukille tiedustellakseni makkaranpaistopaikoista. Tänään aamulla soitin ja Torrontien väki innostui myös ideasta, joten puolen päivän maissa olimme Sivakassa vesiputkensuulla mettän keskellä retkeilemässä. Ympäriltämme tosin oli metsä hakattu aukeaksi ja uudet taimet istutettu (maahan jätetyistä pahvilaatikoista päättelimme). Ihmiset jättävät vaikka mitä luontoon ja ajattelevat että kyllä ne sinne maantu :(   Aluksi ukki jäi sytyttelemään nuotiota ja mukaan otettua grilliä ja Ida alkoi rakentamaan majaa itselleen, kun me mummin, Nooran ja Veetin kanssa lähdimme tutkimaan miten syksy on edistynyt ja juoksuttamaan hieman Veetiä. Koiruliini oli aivan haltioissaan kun sai juosta ja hyppiä vapaana ja tutkia ympäristöään. Hyvin Veeti tottelikin eikä lähtenyt kauas, vaikka annoinkin mennä reilusti edellä. Jäi välillä odottelemaan koska me perääpitäjät tulemme.meidän muiden liikkuminen hakkuualueella ei ollut yhtä ripeää kuin Veetillä :)
Tutkimusmatkamme jälkeen palasimme nuotiolle, missä ukki ja Ida olivat rakentaneet laavun muotoisen majan Idalle. Noorakin halusi omansa, joten jatkoimme laavua "paritaloksi". Osallistuimme kaikki majojen rakenteluun ja samalla siivoilimme nuotiopaikan ympäriltä raivauksen jäljiltä risuja pois. Jos olisi ollut kesä, ei olisi hyttysiä ollut ympärillämme, sillä nuotiosta nousi välillä niin sankka savu :)  Noora halusi majaansa pöydän, joka aiheutti pienti miettimistä, kunnes ukki raotti pakun takalunkkaa ja löysi sieltä sopivat laatikot pöydiksi.... mitäpä sieltä ei tarvittaessa löytyisi :)) Haravakin löytyi jolla sitten majojen ympäriltä haravoitiin roskia poissa. Kun majat olivat valmiit ja pöydät molemmille asukkaille hommattu oli aika alkaa nautiskelemaan grillin antimista ja repussa olevista eväsleivistä. Veeti ei tiennyt missä olla kun jokaisella oli jotain herkkua ja jokapuolelta tuli tuoksuja nokkaan. Syötyämme ja jälkiemme siivouksen sekä tietty nuotion sammuttamisen jälkeen lähdimme kotia päin lumisateen saattelemana. Talven ensi lumi.... Jippiiiiiiiiiii!
Retken jälkeen tytöt jäivät mummolaan ja juuri tulleen tiedon mukaan jäävät kuulema yövieraiksi.

Mutta seuraavana olisi kuvia syysretkeltä Sivakasta.... Olkaa hyvä!

228732.jpg  
Retkipaikkamme; putkensuu ja ukki rannalla vasemmalla puolella pienenä mustana täplänä :)

     
228727.jpg 
Noora ja mummi lähdössä tutkimusretkelle
    
228728.jpg
Noora, muurahaiskeon valloittaja.
Tosin kauempaa luulimme kekoa isoksi kiveksi :)

228731.jpg
Veeti-tutkija ja hieno löydös

228730.jpg
Noora kokeilee tasapainoilua

228736.jpg
Nuotiopaikan siivoustalkoot

228737.jpg
Laavumajan asukkaat ruokailemassa

228741.jpg
Luistimet jalkaan ja luistelemaan
Jipii... Talvi tulee!!!

Seuraavaksi luontokuvia tutkimusmatkaltamme kuinka syksy on edistynyt...

228733.jpg

228734.jpg

228739.jpg

228738.jpg

228740.jpg
Arvaa mikä tämä on... Pistä kommenteihin arvauksia.

Synttärionnittelut Vantaan suuntaan Markolle ja Birgille!