Ja mitenköhän nuo liittyvät toisiinsa.... eivät mitenkään.
Töissä ollessani telefuuni soi ja Nooralla oli minulle uutinen kerrottavana. Posteljooni oli tuonut paketin jossa oli Nooralle onnittelut Piirustuskilpailun palkinnon voittamisesta. Tytöt piirsivät eräänä viikonloppuna taideteokset lastenmaa -lehden piirustuskilpailuun, jonka aiheena oli "Eläin jonka haluaisin lemmikiksi". Noora piirsi hamsterin ja Ida koiran. Saa nähdä tuleeko meille joskus jompikumpi. Toinen eli koira meillä on, mutta toivokohan Ida toista hännänheiluttajaa Veetille kaveriksi. Sitä pitää kysyä taiteilijalta itseltä. piirustus jullkaistaan helmikuun lehdessä, mutta nyt jännitämme kerkeääkö seuraava numero tulla vielä meille postilaatikkoon, sillä juuri vähän aikaa sitten peruimme lehden tilauksen.
Onnittelut kuitenkin taiteilijallemme!!!
No sitten kuumemittari! Nooran jälkeen Mikalla oli myös minulle uutinen kerrottavana. Veeti... joku saattaa jo hieman arvaillakin jotain... oli päättänyt tv-ohjelmien mallin mukaisesti mitata itseltään lämmön suun kautta. Kuumetta ainakaan ei ollut kun mittari ei kertaakaan piipannut. Ei varmaankaan kun antura mittarin päästä oli irti. Taisi tulla uuden kuumemittarin osto eteen. Onneksi enää ei ole lasisia elohopea mittareita, EN halua edes ajatella mitä olisi voinut tapahtua.
Mutta onko kukaan kuullut että perunoihin voi hukkua? Tänään meillä oli ruokalistalla perunoita ja makkarakastiketta. Mikan alkaessa kuorimaan perunoita muksuille, Noora huusi minulle että iskä meinaa hukuttaa meidät viidellä perunalla. Mitä se sitten tarkoittaakaan, mutta raikuvat naurut ainakin kuului meidän köksästä :)
Tänään oli taas yksi yritys palata normaaliin arkeen. Tässä kun on pari viikkoa mennyt sairastelun merkeissä. Tällä kertaa taisi tärpätä, sillä päivä sujui ihan normaalin maanantain tapaan. Meikä hipsutteli aamulla 20 asteen pakkasessa töihin ja Mika kuskasi tyttäret koululle. Nooralla oli myös iltapäivällä eskarin jälkeen kuvataidekoulu, missä olivat tehneet savitöitä. Arki todella palasi mökkiin, ainakin äänestä päätellen, sillä tuttu ja turvallinen kätinä-ääni kaikui kun kaikki olimme kotiutuneet päivän aherrusten parista. Niinpä päätin ryhtyä lastenohjaajaksi kotonakin ja askarrella tyttöjen kanssa samoja lumilyhtyjä kotona kuin lasten kanssa tänään päiväkerhossakin. Hienoja tuli, varsinkin kun lumilyhtyjä oli erikokoisia. Lunta emme tosin käyttäneet näissä lyhdyissä ollenkaan.
Taisi meidän valkoinen sormiväri olla jo hieman vanhentunutta kun lasinpintaan laittaessa se niin kuin hylki maalia. Kokeeksi sekoitin joukkoon hieman Eri keeperiä ja VOLAA! täplät pysyivät. Joten nyt kaikki maalailemaan sormenpäillä lymilyhtyjä lasipurkeista. Talostamme ainakin hävisi kätinä-ääni... hip-hip hurraa!
Totuus on se, ainakin näin olen ajatellut, että pidän itse askartelusta, mutta kun sitä tekee työkseen lasten kanssa joka päivä, niin jotenkin se jää sitten hieman vähemmälle kotosalla omien lasten kanssa. Nyt olen kuitenkin tuumaillut ja valmistellutkin muutamia askarteluja, joita voimme kotosallakin tehdä. Ja onhan tuo ystävänpäiväkin tulossa, joten kortteja pitäisi alkaa touhuamaan myös.
Nyt kuitenkin alan valmistautua yöpuulle, sillä hieman alkaa silmä painumaan kiinni. Taitaa ulkoilmallakin olla sormensa pelissä mukana, sillä töistä tullessa lähdin valosan aikaan Veetin kanssa joelle juoksentelemaan. Ja koira oli taas intoa täynnä. Juoksenteli menemään sen minkä jaloistaan pääsi. Välillä peuhasimme keskellä jokea lumessa, kunnes taas jatkoimme matkaa. Kotia tuntuamme ottikin poika pienet nokkaunet. Mutta nyt minä lähden ottamaan hieman isommat nokkaunet.
Totuus on se, ainakin näin olen ajatellut, että pidän itse askartelusta, mutta kun sitä tekee työkseen lasten kanssa joka päivä, niin jotenkin se jää sitten hieman vähemmälle kotosalla omien lasten kanssa. Nyt olen kuitenkin tuumaillut ja valmistellutkin muutamia askarteluja, joita voimme kotosallakin tehdä. Ja onhan tuo ystävänpäiväkin tulossa, joten kortteja pitäisi alkaa touhuamaan myös.
Nyt kuitenkin alan valmistautua yöpuulle, sillä hieman alkaa silmä painumaan kiinni. Taitaa ulkoilmallakin olla sormensa pelissä mukana, sillä töistä tullessa lähdin valosan aikaan Veetin kanssa joelle juoksentelemaan. Ja koira oli taas intoa täynnä. Juoksenteli menemään sen minkä jaloistaan pääsi. Välillä peuhasimme keskellä jokea lumessa, kunnes taas jatkoimme matkaa. Kotia tuntuamme ottikin poika pienet nokkaunet. Mutta nyt minä lähden ottamaan hieman isommat nokkaunet.
Kommentit