Täällä sitä taas huhuillaan. Aika porskuttaa eteenpäin niin lujaa ettei kerkeä kaikkea tekemään. Tai sitten se on vain tekosyy. Muutamana iltana olen ollut koneella jo valmiina kirjoittelemaan kuulumisia, mutta joku aina kuiskaa korvaan että "En mä jaksa" ja siinä se sitten on... kone kiinni ja nukkumaan. Onpahan ainakin aamulla jaksanut nousta reippaana ylös puoli kuudelta lähteäkseen lenkille Veetin kanssa.

Viikonloppuna pidin vapaata aamulenkkeilystä, mutta nyt maanatain saapuessa olimme taas kävelemässä Lautsikan teitä pitkin toivottelemassa joka nurkalle huomenta. Ihmisiä ei siihen aikaan paljoa näy liikeellä olevan, mutta ikkunoissa kyllä valoja. Viime viikolla ei tohtinut jäädä kovin kauaksi paikoilleen seisoskelemaan kun aamupakkaset olivat yli kahdenkymmenen, parhaimmillaan lähemmäs kolmeakymmentä HYRRRR ("tärisee"). Ei kyllä Veetikään jäänyt haistelemaan hajuja pitkäksi aikaa. Ripeää tahtia käveltiin. :)

Viikonloppu meni kevätsiivouksessa. Aurinko alkaa näin kevättä kohdin mennessä paistattelemaan lämpöisesti, mutta harmikseen esittelee samalla myös joka paikan pölykasat. Tähän siivoukseen ei kuulukaan ainoastaan pölyjen pyyhkiminen, vaan joka ikisen nurkan ja laatikon tönkiminen ja läpi käynti. Mitä en ole vuoden aikana siirtänytkään enkä tarvinut lähtee roskiin. Kerran vuodessa on tehtävä kaappien tyhjennys, jolloin ylimääräistä roinaa ei pääse kovin hirveästi kerääntymään joka nurkkaan. Kaatopaikkakuorma siitä tosin syntyy ja se tietää keikkaa Riuttajängälle kevään korvalla.

Viikonloppuna meillä on myös luettu uskontoa. Opettajat eivät sitten meinaa päästää näin viimeisellä viikolla ennen hiihtolomaa koululaisia helpolla. Idalla on tällä viikolla uskonnon koe ja englannin koe. Viikonloppuna olemme tutustuneet egyptiläiseen elämään ja Joosefin (ei Marian kihlattu) elämään. Nyt sitten tänään on alettu lukemaan englantia.  Huomenna koululaiset katsovat jonkun elokuvan pingviineistä ja sitten loppuviikosta on koulun hiihtokilpailut. Idan luokalta kaikki hiihtävät kilpaa. Näistä kilpailuista sitten valitaan hiihtäjät koulujen välisiin kisoihin, jotka pidetään hiitoloman jälkeen. Tänään oppilaat pääsivät kahdelta koulusta opettajien koulutuksen takia, josta kyllä ei ilmoitettu yhtään mitään. Kaikki olimme siinä uskossa että koulu loppuu lukujärjestyksen mukaisesti kello 15, mutta toisin kävi. Iloinen yllätys lapsille, mutta kyllä minun mielestä tästä olisi pitänyt informoida vanhempiakin aikasemmin.

Nooralla aikataulu pysyy normaalina, eli tänään eskarista suoraan kuvikseen ja neljältä kotia. Aamulla neiti toivoi että tulisin hakemaan kävellen häntä Veetin kanssa kuvataidekoulusta, mutta oli erittäin onnellinen kun tulinkin yllättäen autolla. Ei olisi reppana kuulema jaksanut kävellä kotia. Ei sen puolen... takana onkin pitkä päivä kun on mennyt jo aamu kahdeksalta eskariin hoitoon. No mukava että yllätys oli iloinen!!! Viikonloppuna neiti kävi Saanan synttäreillä ja heti kotiuduttuaan ilmoitti ettei hänellä ole mitään tekemistä eikä hän ole käynyt missään koskaan. JUST! Juuri tullut kaverin luota kotia eikä ole koskaan käynnyt kuulema missään! :) Missäköhän saakka sitä pitäisi käydä reissussa että se tuntuisi joltakin? Mnä vain kysyn!!! :)

Mutta nyt minä lähden nukkumaan että jaksan taas aamulla lähteä Veetin kanssa lenkille. ÖITÄ!