Aika on vierähtänyt sitten viime päivityksestä. Kesä tekee tuloaan ihan kunnolla ja vauhdilla, sillä aurinkoa on luvattu useammaksi päiväksi, vaikka me kyllä toivottaisiin hieman vesisadetta pihatöiden takia. Vihdoin ja viimein kun sain pihan haravoitua puhtaaksi ja kakkosparkkipaikan sepelin lapettua Mikan kanssa pois tuli pihalle 10 kuutiota multaa. Sitä ollaan tässä muutamana päivänä kärrätty kottikärryillä ympäri pihaa. Paikattiin hieman pihan epätasaisuuksia ja nyt sitten odotellaan vesisadetta, jotta mullan pinta hieman painautuisi ja voisimme kylvää heinänsiemenet.

Viime viikolla vietimme päiväkerhojen kevätjuhlia ja retkeilimme perhekerholaisten kanssa Ranuan eläinpuistossa. Tytöt pyysivät kertomaan eläintarhan saukolle terveisiä, mutta harmikseen tuo kyseinen veikeä saukko oli kuollut. Mutta ei kauan mieli ollut surullinen kun saivat tuliaisiksi perinteisen tikkarilaatikon, jossa on about 147 tikkaria. Tuliaiset saivat kyllä odottaa sunnuntaihin, sillä kun viime perjantaina tulin Ranualta oli vastassa ainoastaan Veeti. Mika ja tytöt lähtivät käymään viikonlopuksi Lapinlahdella. Minua ajatus ei harmittanut ollenkaan että jäin yksin kotosalle. Sain rauhassa touhua pihalla ja Idalle yllätykseksi maalasin neidin huoneesta päätyseinän saman väriseksi kuin olohuoneen seinä. Ida sanoi haluavansa juuri tuota samaa väriä omaan huoneeseensa ja nyt neidin toivo toteutui. Sunnuntaina kun matkalaiset saapuivat kotosalle oli kyydissä myös Mikan pikkusisko Jaana. Mikalla tuntui aika käyvän pitkäksi ensimmäisen lomaviikon aikana, varsikin juttukaveria kaipasi, mutta asia korjaantui kun Jaana tuli kylään. Reppana joutui kyllä tosi hommiin heti tänne päästyään kun maanantaina pihaan tuli tuo 10 kuution multakuorma.

Kesä tekee tosiaan tuloaan ja siinä samassa myös eskari ja koulukin päättyy tytöiltä. Eskari päättyi jo keskiviikkona, joka tuntuu hullulta, sillä vastahan me Nooran kanssa poljettiin pyörillä ensimmäistä kertaa eskariin. Niin se aika vierähtää... Huomenna on Idan kevätjuhlat ja neiti saa 3 luokan todistuksen käteen. Tämän kevään aikana olen kuullut monelta ihmiseltä huokauksia että joko ne tytöt ovat niin isoja. Kyllä vain, minun vauvat ovat jo kumpikin menossa täyttä päätä kouluun. Toinen tosin on kulkenut jo koulutietä muutaman vuoden ajan.
Kesän edetessä myös minun työputki seurakunnalla lähestyy päätöstään. Enää olisi kolme viikkoa aherrusta ja sitten alkaisi kesäloma joka saattaa kestää, kuka tietää kuinka pitkään. Kesä menee, mutta syksyllä kun tytöt lähtevät kouluun ja Mika on töissä, saattaa meikäläisellä käydä aika pitkäksi. Olenkin vastannut juoksevani lenkillä Veetin kanssa kaikille jotka ovat kysyneet mitä aion tehdä töiden loputtua.
Mutta eletään päivä kerrallaan, sitähän ei tiedä mitä jokainen aamu tuo tullessaan.