"Meemi: Mistä bloginimesi on peräisin?
Blogistania on täynnä mitä mielenkiintoisempia bloginimiä.
Mistä ne ovat peräisin?
Mikä on niiden tarina?
Mikä on sinun tarinasi? Oliko sinulla vaikea löytää/keksiä blogillesi nimi?Kerro blogisi nimen ja/tai nimimerkkisi tarina ja haasta kolme muuta tekemään samoin."

Esteri haastoi minut mukaan kertomaan mistä bloginimeni on peräisin. Kiitoksia tästä kunniasta :)

Kulman asukit kuvastaa sitä paikkaa missä me asustamme, eli risteyksen kulmassa. Lapsena muistan katsoneeni äitini kanssa tv-sarjaa "Kahdenkerroksen väkeä", joka nimensä mukaisesti kertoi kaksikerroksisesta talosta, jossa asui isäntäväkeä ja palvelusväkeä. Halusin blogini nimen kertovan meidän kodista/sijainnista, niin kuin tuon ohjelmankin nimi. Ensin nimi oli Yhdenkerroksen väkeä, maan tasalla kun asumme, mutta tunnetusti kun olen huono äkkiseltään nimiä keksimään, se muuttui aikanaan Kulman asukeiksi. Halusin pitää blogia eräänlaisena päiväkirjana jossa kerron meidän perheen puuhasteluista. Siksipä nimessä sana asukit on monikossa.
Taina on ihan kutsumanimeni. Kahden vanhemman siskoni nimet ovat myös t-kirjaimella alkavia, joten vanhempani ovat päättäneet jatkaa rimpsua minunkin kohdalla. Muistan joskus kuuleeni että jompi kumpi ehdotti etunimeksi Elinaa, mutta toinen oli tokaisut että jatketaan samaa rataa kun on kerran aloitettukin. Elina nimeä ei kuitenkaan hylätty kokonaan, vaan se komistelee etunimeni jälkeen, eli olen koko nimeltäni Taina Elina.

Jotta haaste saisi jatkoa, käynkin laittamassa kommenttia seuraaville henkilöille
Tanja, Paperi 40 ja Pihku