745580.jpg

Siinä sitä nyt ollaan, odottelemassa että vuoristorata lähtee liikkeelle. Eilen käytiin pitkään odotetussa Suomen Tivolissa, niin kuin tähän mennessä on aina kesällä ollut tapana. Meidän poppoon lisäksi lähtivät Torrontieltä mummi, ukki ja Joni. Olipahan tytöillekin kaveri jonka kanssa kierrellä tivolialueella. Päivä oli hieno ja aurinkoinen. Onneksi sillä muutamana vuonna vesisade on yllättänyt meidät. Muutama vuosi sitten ukkonen yllätti meidät kun ihailimme Kemin maisemia Maailmanpyörästä. Tivolireissusta teen jälleen erillisen sivun, johon laitan lisää kuvia. Harmikseen meidän kameran muistikortti sanoi työsopimuksen taannoin irti, joten kameran omaan muistiin ei voi ottaa kuin muutaman kuvan parhaalla kuvalaadulla.  Sitä täytyykin vähän väliä olla tyhjentelemässä, kunnes saan hommattua uuden muistikortin. Tosin olemme kyllä puhuneet uuden kameran hommaamista, sillä tuo vanha palvelija alkaa jo reistailemaan.
Tänään näyttäisi olevan jälleen kerran vesisada päivä, joten sisähommia olisi tälle päivälle tiedossa. Harmittaa, sillä ajattelin aloittavani leikkimökin maalaamisen, kun Marko meillä ollessaan putsasin sen vanhoista maaleistaan. No vielä on tätä kesää jäljellä ja toivottavasti aurinkoisia päiviä. Tytöillä tuntuu olevan ainakin touhuamista, kun Joni on ollut meillä yökylässä ja taitavat tuolla takahuoneessa jälleen leikkiä. Jatkavat siittä mihin eilen illalla ennen nukkumaanmenoa jäivät.