Niin se arki alkaa pikku hiljaa näyttäytyä joulun juhlapyhien jälkeen. Mika on meistä ensimmäinen jolla loma päättyy, sillä huomenna on jaksettava nousta aamuvuoroon. Tytöillä joululoma jatkuu loppiaiseen saakka. Minun arkeahan on nykyään kotiäitinä oleminen ja tällä hetkellä kova keksiminen tekemistä lapsille, joiden aika tuntuu välillä käyvän pitkäksi. Naapuristakin kun ystävät lähtivät reissun päälle. Eilen kävin sisarukset viemässä uimahalliin polskimaan muutamaksi tunniksi ja tiistaina ovat menossa sinne uudestaan mummin ja tätinsä kanssa. Tyttöjen ollessa uimassa, kiertelin itse sillä välin kaupungissa kaupoissa, mutta suuri ihmismäärä joka kaupoissa alkoi pikku hiljaa ahdistamaan. Joten taidan välipäivien shoppailut jättää väliin. Maitoa ja makkaraa leivän päälle saan ostettua pikkukaupastammekin.

Eilen kaivoin varastosta pinnasängyn esille. Mika tuumaili että on hieman tummunut ajan myötä, eikä ihmekkään kun sängyn ostopäivästä on 11 vuotta aikaan. Autoa kun emme tuolloin omistaneet, ystävän pikkuautolla kävimme sänkyostoksilla Iisalmessa. Tuolloin asuimme Pohjois-savossa. Anoppi ehdotti sängyn varastoon vientiä vaikka laskettuun aikaan ei ollut enää pitkästi aikaa. Minä sinnikkona kannoin sängyn kuitenkin kolmanteen kerrokseen ja kasasin siskolta saamani hoitopöydän viereen. Tuossa se nyt taas makuuhuoneen nurkassa odottelee uutta asukasta.

Kyllä täällä muutkin odottelevat uutta asukasta. Tytöt käyvät kokeilemassa vauvan liikkeitä ja ihailevat omia vanhoja vauvanvaatteita joita olen säilyttänyt. Kovasti ovat miettineet myös mitä tehdä jos he ovat koulussa ja iskä töissä kun synnytykseen lähtö tapahtuu. Mihin he menevät, pääsevätkö he sairaalaan mukaan, milloin pääsevät katsomaan vauvaa jne... No onneksi samalla kylällä asustaa mummi ja tyttöjen täti, naapuritkin ovat tilanteesta tietoisia. Mika taas on alkanut höristämään korviaan ja kuulostelee minun ähkimisiäni kysellen välillä mikä on. Kyykkiminen, pitkältään nouseminen ja moni muukin liike kun pistää meikämannin puhisemaan ja ähkimään, mutta tässä sitä mennään päivä kerrallaan eteenpäin itsekin odotellen uutta asukkia.