ollaan kotosalla, kun Mika lähti tänään hurruuttelemaan kohti Pohjois-Savoa. Hällä kun on tänään ensimmäinen talvilomapäivä ja puhetta oli että vierailee äitinsä luona tuolloin. Tosin pientä epäröintiä alkoi ennen lähtöä tulla, kun mietti että pärjätäänkö me akkakööri kotosalla. Tai sitten lähestyvä laskettuaikakin hieman kummitteli taka-alalla. Meinasin jo potkaista ovesta ulos kun kiersi ympäri mökkiä kuin kissa kuumaa puuroa. Matka oli kuulema hyvin mennyt, mitä nyt vähän liukasta ollut, mutta se ei mikään ihme ole näin talvisaikaan. Autoremppaan oli illasta joutunut, tosin onneksi ei oman auton.

Päivällä kävi aika hieman pitkäksi kun yksikseni kotia jäin. Pihalle oli raittiiseen ilmaan lähdettävä, muuten olisin itse kiertänyt mökkiä ympäri. Pihalla siivoilin hieman uudenvuodenaaton tuulimyräkän jälkiä ja riisuin jouluvalot myös pois. Kellosta kyttäsin koska tytöt pääsevät koulusta. Ajan sain onneksi sisälläkin kulumaan kun kaivoin pöydälle kaikki kahvipussukat, joita olen keräillyt pannunalusta varten. Meillä kun kahvia ei juo kukaan muu kuin Mika, ei pussukoitakaan kerry kovin nopeaan tahtiin. No oli niitä kuitenkin nyt sen verran että yhden alusen sain tehtyä. Muutaman voisi kyllä tuonne väliin vielä lisätä kunhan niitä tyhjenee.

 


Eilen kaivelin myös esiin pitkään piilossa olleen ristipistoliinan. Siskoni on sitä joskus aloittanut ja minä sitten jälkeenpäin jatkanut. Mutta kovin keskeneräiseksi on jäänyt. Ajattelin että tässä tulevaa odotellessa ajan kuluksi ryhtyisin pistelemään liinan valmiiksi. Kaapista kyllä löytyy lisäksi muutama kanavatyökin, joita on tullut joskus tilattua. Kokeillaan nyt kuitenkin yksi saada ensin valmiiksi.

Noora odotellessa oli minulla samanlainen tarve tehdä omilla käsillä. Silloinkin pistelin ristipistoin taulusarjan. Nyt on tullut myös muutamat villasukat ja säärystimet tytöille kudottua, sekä ompelukoneellakin hurruuteltua, vaikka en olekaan mikään ompelija. Ei ole äiskältä ompelutaidot periytyneet Silmänisku Mikä tuon tarpeen tehdä omilla käsillä sitten aiheuttaa, en tiedä. Ehkä tietosuus siittä ettei kohta ole aikaa niin paljoa istuskella ja näperrellä, kun käsille riittää muutakin puuhaa vauvan kanssa.