Täällä ollaan vielä kotosalla ja jos minulta kysytään niin taidamme olla vielä pitkään. Ei etteikö aika ala käydä pitkäksi, mutta toisaalta se on ihan itsestä kiinni keksiikö sitä tekemistä vai löhöääkö sohvan nurkalla. No viikolla on sohvalla tullu istuskeltua, mutta ristipistoliina pistellen. Nyt olen viikonlopuksi sen jättänyt paussille, sillä olkoon se harrastukseni niinä hetkinä kun olen yksinäni kotosalla.

Eilen pistimme vaatehuoneen uuteen uskoon ja tästä johtuen Noora tuumi että meidän makkari on ihan kaatopaikan näköinen. Tietty kun sinne oli tyhjennetty vaatehuoneen sisältö. Takahuoneesta raahasimme Mikan kanssa sinne yhden lisäkaapin, johon sain hengarivaatteet laitettua ovien taakse. Idakin tuumasi työn päätteeksi että nyt tää näyttää paljon siistemmältä. Varmaankin kun kaikki vaatteet eivät roiku heti silmien alla kun huoneeseen astuu. Lasten suusta totuus tulee! Takahuoneeseen, joka meillä on varastohuoneena, saimme mummilta yhden hieman edellistä kaapistoa isomman kaapin, joka sitten täyttyi kyllä hetkessä tavaroista. Illalla oli saunassa istuessa sellainen olo että kyllä on tullut jotain tehtyäkin, eikä unikaan kaukana ollut.

Tämä päivä onkin mennyt hissukseen touhuten, ruuanlaittoa, pyykinpesua, silittämistä jne. Päivällä käytiin tyttöjen kanssa penkoilla ulkoiluttamassa Veetiä, joka innostui juoksemaan Kemijoen jäällä. Monta viikkoa on jo ihmiset joen yli kävelleet, mutta minä en ole uskaltanut astua vielä jäiden päälle. Nykyisin kun jäät eivät välttämättä ole yhtä kantavia kuin joitain vuosia takaperin. Mutta kai se oli uskottava kun polulla käveli muitakin ihmisiä, joten kerta se on ensimmäinenkin.  Mutta joka vuosi se eka kerta hieman mietityttää, tänä vuonna varsinkin kun joella ei ole lunta ollenkaan vaan kirkas jään pinta. Koirallakin oli tekemistä jarrutellessaan kun tassujen alla ei ollut kovin pitävää pintaa. Aivan kuin luistimet olisivat olleet jalassa ja välillä juokseminen näytti meistä ihan jäniksen loikilta.