käytiin tänään sitten neuvolassa. Raskausviikotkin ovat juuri tasan 40. Seuraavan kerran ollaan neuvolantätiin yhteyksissä kun kotiudutaan sairaalasta vauvan kanssa. Kaikki oli hyvin äiskällä ja tulokkaalla, joka ei kyllä tykännyt sydänäänien kuuntelusta vaan uiskenteli karkuun. Lähetteen sairaalaan täti kuitenkin kirjoitti ja toivotti hyvää matkaa. Kotona sitten en osannut olla paikoillaan kun odottelin sairaalasta soittoa. Iltapäivällä ajattelin jo että soittelevat vasta huomisen puolella, kunnes Noora huuteli että puhelin soi ja siinä näkyy vain numeroita.

Huomiseksi sain lääkärille ajan, joten sitten ollaan hieman viisaampia tulevasta. Joko sitä jäädään sairaalaan tai lähetetään kotia odottelemaan vielä. Hoitaja kyseli että haluanko välttämättä juuri edellisellä kerralla tutkineelle lääkärille, sillä silloin joutuisin odottelemaan ensi viikon torstaihin saakka lääkärin töihin tuloa. EI kiitos, ei enää ylimääräisiä odotteluja. Toinenkin lääkäri ja hänen mielipiteensä kelpaa tällä hetkellä.

Kotosalla on tullut tänään touhuttua edes takaisin sillä paikoillaan ei ole malttanut olla. Varsinkin tuota sairaalan soittoa odotellessa. Vaikka kaikki on kotona valmiiksi laitettu jo, niin on kuitenkin tunne että mitään en ole tehnyt. Johtuisikohan pienestä jännityksestä. Sisko kertoi tunteneensa ihan samalla lailla ennen lasten syntymää. Pyykit pesemättä, lattiat luuttuamatta, pölyt pyyhkimättä, sauna pesemättä jne... Kai se on ihan ymmärrettävää reagointia

Nyt lähden kuitenkin hieman valmistautumaan huomiseen ja tekemään ruokaa valmiiksi, joittei lapsenlikan tarvitse alkaa kokkailemaan ensimmäisenä meille saavuttua, jos käy niin että huomenissa jäisin sairaalaan.