Niin meni ja meno olikin melkoista. Aamupäivä meni hissukseen kotona ollessa pojan kanssa, mutta iltapäivä olikin täynnä vilskettä ja kellon kanssa kilpajuoksua. Kahden aikaan meillä oli ryhmäneuvola, johon oli kutsuttu viisi äitiä. Kolme meitä oli tästä omalta kylältä ja kaksi joen toiselta puolelta. Jokainen meistä tunsi jonku jostain... oli pikkuserkuksia, tuttuja synnäriltä, perhekerhosta tai vauvauinnista. Terveydenhoitajatkin olivat tyytyväisiä kun ryhmä tuli toimeen ja puheensorina jatkui parkkipaikalle saakka. Päiväkahveistakin kerettiin jo hieman sopia. Mukavahan tuo on päästä juttusille samanikäisten lasten äitien kanssa ja vaihtelemaan kuulumisia ja kokemuksia. Piristää kummasti itseäkin :)

Neuvolan jälkeen kävimme mummin kanssa kaupassa, mutta matkalla muistin että illalla kuudelta oli koululla keskustelutilaisuus kakkosluokkien yhdistämisestä ensi lukuvuonna eli meidän Nooran luokasta oli kyse. Aikaa oli kaupustella vain tunteroinen, joten melkoista formulaa mentiin ostoskärryjen kanssa Cittarin käytävillä. Siinä vielä ennen koululle lähtöä piti keretä perhekin ruokkimaan ja "lypsyllä" käymään jotta poika pärjää isukin ja siskojen kanssa kotosalla ilman äiskää.

Toissa viikolla oli luokkien yhdistämisestä keskustelu vanhempien kesken, mutta en päässyt paikalle sairastelun takia. Olivat silloin tehteen kirjelmän kunnanherroille ja lautakuntaan, jonka toimesta nyt sitten kokoonnuttiin uudestaan saman pöydän ääreen päättäjien kanssa. Kakkosluokkia on kaksi tällä hetkellä, mutta kolmannelle siirryttäessä luokat on aikomus yhdistää, koska koulultamme lakkautetaan yksi opettajanvirka. Tuolloin luokassa olisi 29 oppilasta, joista 20 olisi poikia ja 9 tyttöä. Tälläinen poikavaltainen luokka on taanoin koulussamme ollut, joka yhdistettiin, mutta jouduttiin seuraavana lukuvuotena jälleen jakamaan, koska luokkaa oli mahdoton yhden opettajan hallita, jakotunneista huolimatta. Vanhemmat joiden lapset tuolla kyseisellä luokalla oli sanovat että se yksi lukuvuosi meni ihan hukkaan opiskelussa, kun vuoden ajan yritettiin vain saada luokkaa hiljaiseksi. Tätä me vanhemma nyt yritämme estää ja saada lapsillemme hyvä oppiympäristö, jossa opettaja kerkeää huomioida jokaisen. 29 oppilaan luokassa opettaja kerkeäisi huomioida jokaisen oppilaan keskimääräisesti vain 1.5 minuutin ajan oppitunnin aikana, joka ei ole tarpeeksi, oli kyseessä sitten enemmän tukea tarvitseva lapsi tai ns. kehittyneenpi lapsi. Kolmannelle luokalle siirtyminenkin on opiskelun yksi notkahduaskel, kun silloin koulunkäynti muuttuu alaluokkiin verrattuna ja englannin opiskelukin alkaa. Mutta vaikka päättäjät eivät tuntuneet lämpiävät ajatuksellemme säilyttää koulussamme tuo yksi opettajan virka, olemme valmiit vielä taistelemaan. Lainaten erään vanhemman sanoja... lapset eivät osaa piettää vielä puoliaan eikä heidän tarvitsekaan, sillä sitä vartenhan me vanhemmat olemme. Me taistelemme heidän puolesta jotta heillä olisi hyvä ja turvallista kasvaa (PISTE)

Eli eilinen päivä meni kellon kanssa kilpaa juostessa ja tunnekuohuissa. Tänään ajattelin ottaa hieman rauhallisemmin ja naatiskella kotona olemisesta.