1243063901_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

...piiiitkästä aikaa. Olen pitänyt pientä blogitaukoa näin kevättouhujen aikana. Vierailijoita näyttää blogissani käyneen, siittä kertoo laskurin noususuuntainen luku. Kiitos tästä ja toivottavasti ette ole pahoittaneet mieltänne kun aina vaan olen ollut "kirpparilla".

Täällä pohjosessakin on vihdoin kevät tullut, lumet sulanneet ja piha kuivunut, jotta talven jättämien roskien alta on saanut rapsutella nurmikon esiin. Pihlaja-aita on napsuteltu lyhyemmäksi jotta se kasvaisi tuuheammaksi näkösuojaksi. Kukkapenkit ovat muutamien päivien aikana rehahtaneet kasvamaan ja puihinkin on ilmestynyt silmuja. Talossakin on kevätsiivoukset tehty niinkuin myös autoillekin. Nyt voi jäädä vain odottelemaan lämpimiä kesäpäiviä.

Tytöt odottavat kesälomaa, jonka alkamiseen ei ole enää kuin viikko. Nimittäin viikon päästä näihin aikoihin istumme koulun juhlasalissa laulamassa suvivirttä. Sitten voi koulurepun heittää nurkkaan odottelemaan syksyä. Idan kesäsuunnitelmiin kuuluu reissu kaverin kanssa Mikkeliin ja kotimaisemissa partioleiri. Noora ei oikein vielä tiedä mitä haluaa touhuta. Juholla nyt ei suunnitelmia ole, muuta kuin kasvaa ISOksi pojaksi.

 1243063772_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ensi viikolla onkin Juhon nelikuukautis neuvolalääkäri. Pojasta on kasvanut kunnon juttukaveri. Komenteleekin meitä vaikkei sillä vaikutusta taida vielä olla Silmänisku. Eilen ollaan ensimmäisen kerran maisteltu peruna-porkkanasosetta, mikä olikin melkoista räpimistä, mutta tänään uusiksi. Äiskä ei vielä kuitenkaan vielä tarvi suojavaatetusta. Veeti tuntuu odottelevan Juhosta leikkikaveria, kun makoilee pojan vieressä ja käypi välillä nuolasemassa kädet ja naaman puhtaaksi. Saa nähdä millainen kaverisuhde noille kahdelle tulee.

Nyt toivottelen kaikille hyvää viikonloppua ja nauttikaa auringosta niin kuin Veeti teki eilen...

1243066859_img-d41d8cd98f00b204e9800998e