Arki on palannut taas joulunpyhien jälkeen. Kaupat ovat aukaisseet ovensa alenmyynteineen. Meillä tosin joulupyhien aikanakaan ei päästy eroon arjentouhuista kun Mika oli töissä. Onneksi aattona sentään oli aamuvuoro jotta saatettiin ilta viettää yhdessä. Muutama vuosi sitten aattona Mikalla sattui olemaan iltavuoro, jolloin meillä oli jouluaato vietetty aterioineen ja lahjoineen jo puoleen päivään mennessä. Joulupukki oli silloin käynyt jo yön aikana tuomassa lahjat kuusen alle. Niitä sitten aukaistiin aamu seitsemän maissa. Työmieskin oli aamutuimaan Timexin pukupäällä kahvin kera silmän ristissä paketteja aukomassa. No tämä on tätä vuorotyöntekijöiden elämää ja siihen on sopeuduttava.

Tapaninpäiväkin meni eilen ja meillä tytöt pääsivät tälle talvelle ensimmäisen kerran laskemaan pulkalla ja liukureilla mäkeä. Kävivät päivällä kattomassa onko penkoilla tienpohja lumessa, sillä muualla ainakin heinät repottavat pitkinä pystyssä. Iltapäivällä kävimme sitten laskemassa mäkeä, samassa paikassa missä sitä pikkulikkana itsekin on laskenut. Veetikin pääsi juoksemaan tyttöjen perässä tietä ylös alas ja kivaa tuntui olevan. Kivointa taisi olla liukurin varastaminen ja kun Ida yritti asettaa liukuria pepun alle, Veeti repi sitä takaapäin. Siinä sitä kyykkivät kumpanenkin, toinen hampailla kiinni liukurissa ja toinen yritti istua liukurin päälle. Törmäsimme samalla naapurin Aku-koiraan. Olivat samaan aikaan lenkillä, joten koirat pääsivät telmuamaan keskenään, niin kuin ovat pienestä pitäen leikkineet. Välillä makasivat nokat vastakkain hengästyneinä, kunnes taas hyörivät toistensa ympärillä.

Tänään kävimme taas aamusella Veetin kanssa juoksentemassa Akkunusjoen varrella. Siellä on vanhoja peltoja, jotka ovat jo pusikoituneet, mutta hyvin on tilaa juosta edestakaisin. Leikimme piilosta, tosin yksipuolisesti Veeti oli aina etsijänä kun minä piilouduin aina välilä puskien taakse. Epäreilua piiloutujaa kohtaan on että hakijalle on hyvät aistit etsimiseen, joten piilopaikka aina paljastui.

Mika meni tänään ensimmäiseen yövuoroon, joten päivä oli aikaa kotosalla häärätä. Aika meni tosin autotallissa autoja kunnostaessa reissua varten. Olemme vuoden vaihteeksi lähdössä Lapinlahdelle ampumaan raketteja. Birgin poppoo on joulun ajan ollut mummolassa, joten toivottavasti kerkeämme nähdä heidän ennen kuin lähteä kotimatkalle.

Ida on tänään ollut potilaana, kun aamupäivästä iski migreeni päälle. Monta tuntia tyttö nukkuikin peiton alla, mutta virtaa tuntui olevan entistä enemmän kun olotila koheni. En tiedä mistä migreeni aina tulee. Toiset sanovat sen olevan perinnöllistäkin. Näössä neitillä ei ainakaan ole mitää vikaa, se tutkittiin kesällä kun käytin optikolla näöntarkastuksessa. Oksentaminenkaan ei auta, niin kuin joillakin. Minulla itselläkään ei oksentaminen jelppaa ollenkaan, mutta kun saa särkylääke annoksen otettua ja hyvän nukkuma-asennon, niin pikku hiljaa olo kohenee. Syksyn aikana Idalla onkin migreeni yleistynyt, joten pitää ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan niin kuin taannoin kehottivat, jos päänsärkyä alkaa ilmestyä useammin. Jonkunlaisesta lääkityksestäkin oli silloin puhetta. Tähän menessä on särkylääke tepsinyt.

Minulle iski tänään kutomisvimma. Ja kun alkuun pääsee niin ei osaa lopettaa, sama kuin palapelin tekemisessä. Toisen sukan sain melkein valmiiksi tehtyä. Ohje jonka löysin oli vaan hieman monimutkikas tälläiselle "peukalo keskellä kämmentä" -tyyppiselle käsityöläiselle, joten kudonnan edistyessä soveltelin ohjetta oman muistin mukaisesti. Toivottavasti muistan sovellutukset myös toista sukkaa kutoessa, jotta ne edes hieman muistuttaisivat toisiansa. Käsialani on löysän puolesta, mutta ei onneksi niin löysää kuin ala-aste iässä. Koulussa kutomani sukat olivat sen kokoiset, että vasta aikuisiällä (jos sitä nyt vieläkään siinä iässä ollaan) sopivat jalkaan. Tosin olivat entiset sukat sen jälkeen kun taloomme muutti villasukkia rakastava hännänheiluttaja. No jostakin se on aina aloitettava ja siinäpä se taito karttuu kun sitä tekee. Eli vanha sanonta pätee edelleen: harjoittelu tekee mestarin. En nyt tiedä tuleeko ihan mestaria, mutta varpaita lämmittäviä villasukkia ainakin.
Kutomisvimma kun iski niin päätin seilailla netissä etsiskelemässä erään pipon ohjetta. Näin tälläisen pipon joulun alla yhdellä meidän kerholaisella ja ihastuin siihen ensisilmäyksellä. Tänään sitten löysin ohjeen ja jotta en sitä hukkaa laitan sen tänne muistiin.