Kuulumisia en ole muutamaan päivään kirjoitellut, joten ajattelin että välillä olisi senkin aika. Täällä elellään jo ihan koulutunnelmissa, sillä huomenna on tytöillä ensimmäinen koulupäivä kesäloman jälkeen. Niin se vaan kesäloma on vilahtanut ohitse ja koulutaival alkaa meidän kuopuksellakin. Tarvikkeita, vaatteita, kengät sekä uudet pyöräilykypärät ja pyöränlukot on ostettu, paitsi äidin huonon muistin piikkiin voidaan laittaa sisäkenkien hankkiminen joka jää myöhempään ajankohtaan. Tässä kun elellään samaa päätä kesää talvea, niin ei voi kaikkea muistaa. No reput on kuitenkin pakattu jo valmiiksi, joten ei muuta kuin tervetuloa huominen.
Tänään oli seurakunnan järjestämä Meidän messu kirkossa, johon oli kutsuttu siunattavaksi kaikki koulutaipaleen aloittavat ekaluokkalaiset. Mekin tietty olimme paikalla. Ennen päätöstä Sakari-pappi kutsui kaikki ekaluokkalaiset alttarille siunattavaksi. Mukava oli nähdä kuinka ihmiset olivat liikkeellä, sillä kaikki lapset eivät mahtuneet yhtä aikaa alttarille polvistumaan, vaan osa joutui odottamaan vuoroaan. Tärkeintä kuitenkin että kaikki pääsivät. Tuttuja kasvoja oli paljon, sillä olenhan töissä ollessani kiertänyt viime lukuvuoden aikana kaikissa esikouluissa pitämässä arkipyhäkoulua. Joskus vanhempien ilmeet ovat ihmetteleviä kun lapset tervehtivät eivätkä vanhemmat tunne minua, koska olen tavannut heidän lapsiaan hoitopäivän aikana. Mukava lämmin tunne tulee itselle kun huomaa että lapset muistavat nimen ja kertovat sitten vanhemmille kuka se täti oli jota tervehtivät. Mutta palatakseni alkuperäiseen asiaan... tässä Nooran alttarilla...