Olemme kahtena päivänä peräkkäin käyneet Juhon kanssa perhekerhoilemassa, torstaina tässä meidän kylän seurakunnan perhekerhossa ja tänään piipahdimme Myötätuulen kerhossa, tuolla toisella puolella Kemijokea. Tuli töissä ollessa luvattua että pyörähdämme visiitille kunhan vauveli kasvaa hieman. Oman kylän kerhossa tosin alamme käymään ihan vakkaristi. Se kun on hyvän kävelymatkan päässä ja siellä on niin kotoinen olo ja tutut ihmiset. Joidenkin vanhempien kanssa olemme tunteneet jo lapsesta asti ja on siellä jopa oma serkkutyttökin. Ja tietty siellä on työkaveritkin, joita käymme moikkaamassa. Eivät päässeet minusta eroon vaikka jäinkin töistä "lomalle"  Kerhotalokin on vanha tuttu, jossa itsekin olen alle kouluikäisenä käynyt päiväkerhoa ja vetänyt varhaisnuorten kerhoja yläasteiässä. On talo tullut tutuksi monen vuoden ajalta, eli senkin takia se tuntuu kotoisalta paikalta. Mutta mukava on käydä muuallakin moikkaamassa ihmisiä joihin on työn puolesta tutustunut. Ensi viikolla hyppäämme jäbän kanssa kunnanrajan toiselle puolelle ja kerhoilemme äiskän entisissä kerhoissa Kemissä. Työsuhteen loppuessa kesällä siellä lupasin kyläillä kun vauva on syntynyt, joten ensi viikolla kerhoillaan kolmena päivänä. Ei sen puolen.. aikaahan meillä on Juhon kanssa, kun muu kotiväki on koulussa ja töissä.

Naureskelin eilen kerhossa että osaako sitä olla vain kerholaisena vai alkaako sitä touhuta samallalailla kun töissä ollessa. Kerhoaika tosin tuntui vilahtavan silmissä kun juttuun pääsimme äitien kanssa. Nyt sitä näkee taas ihan toisesta näkökannasta perhekerhon. Vuosien varrella kun niitä itse on suunnitellut ja vetänytkin, on toimintaa seurannut ihan eri silmillä kun nyt. Kerhon merkitys vanhemmille on suuri ja sen huomasin heti henkilökohtaisesti. Kahvipöydässä kun juttu virtasi, huomasin etten olekaan yksin murheitteni, kuten Juhon silmätulehduksen ja kakkimisen kanssa. Heti tuli kommentti "Meillä kanssa..." ja vinkkejä mitkä kotikonstit ovat auttaneet silmään tiputetusta rintamaitotipasta kamomillateehen. Sitä kun kotona oleskelee neljän seinän sisällä, maailma pienenee ja tuntuu äkkiä että olemme yksin murheittemme kanssa, mutta ystävä joka ajattelee samoin voi löytyäkin lähempää kuin osaa arvatakkaan. Se jo auttaa kun saa aukaista suunsa ja puhua vaikka niistä vaippamerkeistä

Mitä Juhon suoliston toimintaa tulee niin olen kuulema murehtinut ihan turhaan. Työkaverini kertoi oman lapsen olleen kaksi viikkoa kakkimatta imeväisenä. Huh-huh! Ja meikä hermoili jo yhden päivän jälkeen. Tosin eilen illalla suolisto alkoi toimia ihan rytinällä. Silmätulehduksen tuloksia soittelin juuri, mutta lääkäri ei ollut niitä katsonut, joten hoitaja aiko soitella meillepäin kunhan saadaan lääkärinlausunto. Oli simmussa joku pöpö, jolla tietty on hieno lääketieteellinen nimikin, mutta meidän kielessä ihan pöpö vain. Jäädään nyt odottelemaan sitä soittoa...